Kuukausi sitten palasimme Nagoyasta. Sen jälkeen aika on kiitänyt hurjaa vauhtia.
Jännitin kotiinpaluuta, sillä minulla ei ollut suuria jatkosuunnitelmia – ei tarkkaa tietoa töistä eikä mistään. Olisin halunnut jäädä Japaniin. Ajatus lumesta kauhistutti.
Kun sitten palasimme, hämmästyin, miten helposti solahdin takaisin näihin olosuhteisiin ja ympyröihin. Aivan kuin en olisi poissa ollutkaan. Jännä juttu.
Paljon on varmasti auttanut se, että sain heti palattuani töitä. Pesti on sijaisuus ja kestää vain elokuun loppuun, mutta tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni se on aivan täydellinen. Pääsen tekemään mielenkiintoisia juttuja ja tienaan taas vähän rahaa.
Paluuta on helpottanut myös se, että on kevät. Olen ollut pökertyneen onnellinen kevätauringosta, valosta ja alati pitenevistä päivistä. Moni on valitellut kylmää kevättä, mutta minä en ole ehtinyt edes tajuta, että nyt pitäisi jo olla lämpimämpi. Sen sijaan olen käynyt hiihtämässä ja nauttinut mahtavista hiihtokeleistä. En muistanutkaan, kuinka upeaa Lapissa voikaan huhtikuussa olla. Eikä lumikaan ole lopulta tuntunut yhtään pahalta.
Muutin Lappiin kaksi ja puoli vuotta sitten, eikä alku ollut helppo. Sopeutuminen pohjoiseen otti kauan.
Nyt Japanista palattuani minusta on tuntunut, että vihdoin olen sopeutunut. Että nyt minun on hyvä olla täällä.
Ehkä kolme kuukautta Japanissa rentoutti minua. Oli hyvä saada vähän etäisyyttä ja nähdä asioita uudesta kulmasta. Mieli on ollut sen jälkeen kevyt ja hyvä.
Tai sitten se on vain tämä kevät, joka saa hymyilemään ja hyvälle tuulelle.
Liisa Kuittinen 