Japani ei kuulunut suunnitelmiini. En koskaan haaveillut muutosta Japaniin, eikä japanin kieli kiinnostanut minua pätkääkään.
Kun sitten pyytämättä ja yllätyksenä vastaan tuli mahdollisuus muuttaa kolmeksi kuukaudeksi Nagoyaan, ajattelin, että no jaa, voisihan sitä kokeilla.
En etukäteen osannut aavistaa, kuinka syvän vaikutuksen tämä maa minuun tekisi ja kuinka paljon innostuisin tästä kielestä. Niin siinä lopulta kuitenkin kävi. Ei hetkessä, mutta vähitellen viikkojen edetessä Japani luikerteli ovelasti sydämeeni.
On tämä jännä maa. ”Japanilainen kulttuuri avautuu hitaasti kuin moderni taide. Sitä ei aina oikein ymmärrä, mutta se tuntuu kiehtovalta”, totesi kumppanini. Juuri siltä minustakin tuntuu 86 päivän jälkeen.
Tämä oli viimeinen viikonloppumme Japanissa. Loppuhuipennukseksi pääsimme eilen laulamaan karaokea japanilaisten kanssa (haaveeni!) ja tänään näkemään kirsikankukat (toinen haaveeni!). Ei siis yhtään hullumpi viikonloppu!
Huomenna onkin sitten edessä paluu takaisin Suomeen ja lumitöihin. On aika koota yhteen olennaisimmat Japani-huomiot.
1. Näihin hurahdin: korttelikylpylät.
Sentot ovat japanilaisia yleisiä kylpylöitä. Ne tunnistaa ovea koristavasta verhosta, jossa merkkinä on hiragana ゆ (yu). Miehet (男) ja naiset (女) kylpevät erikseen.
Sentoja kutsutaan usein onseneiksi, mutta varsinaisesti onseneita ovat vain kylpylät, joiden vesi tulee suoraan kuumasta lähteestä. Senton vesi taas on lämmitettyä ja tulee hanasta.
Yleiset kylpylät muistuttavat suomalaisia vanhoja yleisiä saunoja – niissä vain saunomisen sijasta kylvetään. Olen vieraillut kylpylöissä Kiotossa, Osakassa ja Kyushulla sijaitsevassa pienessä Ason kaupungissa. Tunnelma niissä on ollut kuin Harjun saunassa Helsingissä. Me like.
2. Kaikkialla soi jazz.
Japani on tuhansien jazzbaarien maa. Pieniä, kummallisia jazzbaareja on kaikkialla – Nagoyassa, Kiotossa, Osakassa, Kyushulla. Usein ne sijaitsevat piilossa jonkin tavallisen kerrostalon pohja- tai yläkerroksessa. Ne löytääkseen on osattava katsoa ylös tai alas. Asiakkaita baareissa on usein yksi tai kaksi.
Olemme vierailleet lukuisissa tällaisissa baareissa ja kummastelleet niiden olemassaoloa. Tuntuu, että baareja pidetään rakkaudesta ja intohimosta, ei taloudellisten syiden vuoksi. Miten ne tulevat toimeen? Minulla ei ole vastausta kysymykseen. Kuten kumppanini on todennut: ”Markkinatalouden lakien mukaan niitä ei pitäisi olla olemassa.”
Jazz myös soi Japanissa vähän joka paikassa, kuten kuntokeskuksen pukuhuoneessa tai saunassa. Japanilaiset todella tuntuvat rakastavat jazzmusiikkia. Kumma juttu.
3. Japanilainen ei tuijota.
Japanissa saa liikkua rauhassa. Kukaan ei tuijota, tungettele tai huutele perään. Esimerkiksi metrossa ihmiset päinvastoin vaikuttavat siltä kuin eivät huomaisikaan muita.
Tämä sopii hyvin suomalaiselle, joka tykkää olla omissa oloissaan. Ehkä suomalaisissa ja japanilaisissa on samanlaista pidättyvyyttä, ja siksi täällä on niin helppo olla.
Ihmiset ovat silti tosi ystävällisiä ja avuliaita. Apua saa aina. Ja jos menee johonkin ravintolaan, baariin tai tapahtumaan, niin aina lopulta joku uskaltautuu kysymään, mistä maasta ulkomaalaisen näköinen ihminen tulee. Suomesta-vastaus saa aikaan ilahtuneita ilmeitä ja innokkaita äännähdyksiä. Nuo kohtaamiset sykähdyttävät joka kerta.
”Suomessa on kylmä”, tuntuu jokainen japanilainen tietävän. Kylmyyden lisäksi Suomesta tiedetään sauna, joulupukki, Marimekko ja muumit.
4. Aina joku kuuluttaa.
Japanilaiset rakastavat kuulutuksia. Tuntuu, että joka paikassa on aina joku kuuluttamassa jotakin. Usein kuulutukset ovat varoituksia. Esimerkiksi vakikauppamme rullaportaissa pyörii jatkuvalla syötöllä nauhoite, jossa käsittääkseni varoitellaan rullaportaista. Usein kuulutukset tuntuvat liioitellulta holhoamiselta. Japanilaisen tuttavan mukaan niillä yritys varmistaa, ettei ainakaan sitä voida syyttää, jos jollekin sattuu jotakin. Onhan asiasta varoitettu.
Mieleen tulee mummoni kertoma tarina siitä, kun noin kolmivuotiaani kaaduin portaissa ja satutin itseni. Yleensä mummo oli varoitellut portaissa liikkumisesta, mutta sillä kertaa hän oli unohtanut tehdä sen. ”Mikset sä mummo varoittanut”, olin itkenyt hänelle. Mummon vikahan se.
Hulluinta on, että monissa busseissa kuljettajat selostavat mikrofoniin matkan kulkua. Tyyliin ”nyt pysähdymme liikennevaloihin” tai ”nyt käännymme oikealle”. Eipä tule sitten yllärinä kenellekään, että bussihan kääntyi!
5. Jos jumppatunnin kerrotaan olevan vaikea, se todella on vaikea.
Liityin paikallisen kuntokeskuksen jäseniksi. Kävin kuntokeskuksen jooga- ja jumppatunneilla. Kerran erehdyin menemään vaikeaksi luokitellulle aerobic-tunnille. Ohjaaja tuli etukäteen varoittelemaan, että tunti olisi vaikea. Olin juuri oppinut adjektiivin vaikea (muzukashii), joten nyökyttelin tyytyväisenä, että asia selvä, ja ajattelin, että ei kai se nyt niin vaikea voisi olla. Onhan minulla 20 vuoden kokemus erilaisista jumppa-, jooga- ja tanssitunneista.
Arvelin vaikeuden tarkoittavan sitä, että tunti olisi raskas. Pian jouduin kuitenkin huomaamaan, että ohjaaja tarkoitti askelkuvioita. Ne olivat jotakin aivan käsittämätöntä! En ole koskaan ollut Suomessa niin vaikealla tunnilla. Ei Suomessa yksinkertaisesti ole niin vaikeita tunteja!
En ole myöskään koskaan ennen joutunut lähtemään jumppatunnilta kesken kaiken. Niin kävi sillä kertaa.
6. Pyyhe mukana olla pitää.
Japanilaiset ovat maailman siistein kansa. Kaikkialla on supersiistiä.
Japanilaiset myös rakastavat pikkupyyhkeitä, joita he kuljettavat mukana kaikkialla ja siistivät niillä jälkensä. Esimerkiksi ennen joogatuntia ja tunnin jälkeen jokainen pyyhkii kuntokeskuksen jumppa-alustan.
7. Sumossa on lumoa.
Kävimme katsomassa sumoturnausta Osakassa maaliskuussa. Sumo teki suuremman vaikutuksen kuin etukäteen olisin osannut kuvitella. Mikä tyylikkyys ja arvokkuus kaikesta tekemisestä huokuikaan!
Vasta paikan päällä turnauksessa tajusin, miten pitkästä perinteestä sumossa on kyse. Traditiohan on yli tuhat vuotta vanha! Sumo on paljon vähemmän urheilua ja enemmän henkinen rituaali kuin televisiosta olen ymmärtänyt. Itse ottelut ovat hyvin lyhyitä; ne saattavat kestää vain joitakin sekunteja.
Varsinaiset kovan tason ottelut käydään iltapäivästä, mutta me menimme paikan päälle heti aamupäivästä, jolloin ottelevat alemman tason painijat. Päivästä tuli siten pitkä, mutta seurasin otteluita lumoutuneena. Jotakin maagista siinä kaikessa oli!
Kiitos Japani 7.1.-3.4.2017! Et olisi voinut kohdella minua paremmin.
P. S. Sosiaalinen media kertoi, että suomalaiset ovat muistaneet tänä viikonloppuna 60 vuotta täyttävää J. Karjalaista versioimalla Karjalaisen kappaleita ja jakamalla videoita somessa. Mekin päätimme tämänpäiväisellä hanami-piknikillä osallistua #jkarjalainen60-haasteeseen ja tehdä videon kirsikkapuiden katveessa. Sen voi katsoa täällä.
Liisa Kuittinen 