”Tänne ei muuteta. Se käy selväksi jo kauan ennen kuin pakkaan tavarani autoon muuttaakseni ne tänne. Joudun selittelemään, miksi lähden kaupungista ja muutan yli tuhannen kilometrin päähän.”
Kun kuulin Elin Willowsin keväällä ilmestyneestä kirjasta Sisämaa (Teos 2018), hätkähdin. Kirjan sanottiin kertovan nuoresta naisesta, joka muuttaa pieneen, syrjäiseen taajamaan jonnekin Ruotsin pohjoiseen, ”Sisämaahan”. Tarina kuulosti jokseenkin, ööö, tutulta. Mistä ihmeestä kirjailija oli mahtanut saada kirjaan idean? Oliko tarina omakohtainen? Miten tarina etenisi ja miten nainen sopeutuisi uuteen ympäristöön?
Ei auttanut muu kuin lampsia kirjastoon ja varata kirja itselle. Kun sitten lopulta sain kirjan käsiini, ahmin sen jotakuinkin päivässä.
Minä-muotoisen romaanin kertoja on nimettömäksi jäävä nainen, joka muuttaa poikaystävänsä kanssa tämän kotikonnuille, seudulle, johon hänellä itsellään ei ole mitään sidettä. Jo matkalla pohjoiseen pariskunnalle tulee ero. Nainen päättää tästä huolimatta jäädä, koska hän ei keksi mitään syytä palata. Hän menee töihin ruokakauppaan ja kertoo arjestaan pikkupaikkakunnalla, jossa elämä on kovin erilaista kuin siellä, mistä hän tulee. Nainen on yksinäinen, ulkopuolinen, ja hän saa jatkuvasti kuulla ihmettelyä siitä, miksi hän jäi.
”Useimmat täällä asuvat ovat syntyneet täällä, muut ovat saaneet selittää tulonsa. Ei tänne niin vain tulla eikä tänne niin vain sulauduta. Täältä pois muuttamista ei tarvitse selittää.”
En tiedä kirjan kirjoittajasta muuta kuin sen, mitä pienellä googlailulla sain selville: Elin Willows on vuonna 1982 syntynyt ja vuonna 2009 Suomeen muuttanut ruotsalainen kulttuuritoimittaja, joka asuu nykyisin Vaasassa. Svenska Ylen jutussa kerrotaan, että Willows on syntynyt Tukholmassa mutta hän on asunut nuorena (milloin?) ”Sisämaassa” puolitoista vuotta. ”Joten tiedän, millaisia vuodenajat ovat ja osaan kuvailla säätä. Mutta mikään omaelämäkerrallinen tarina kirja ei ole”, Willows kertoo jutussa (oma käännös).
Luin kirjaa eräänä hellepäivänä rannalla ja mietin, miten samanlaiselta vaikuttaa elämä pienessä kuntataajamassa Pohjois-Ruotsissa kuin Suomen Lapissa.
Vaikka kirjan päähenkilön tarina poikkeaa monella tapaa omasta elämästäni, tunnistin kirjasta monia tunnelmia ja tiloja. Miten hitaasti elämä pohjoisella pikkupaikkakunnalla aukeaakaan ulkopuoliselle ja miten paljon ihmettelyä – niin täällä kuin etelässä – sitä saakaan kuulla siitä, että on muuttanut etelästä pohjoiseen. Minulta kysytään Sodankylässä yhä toistuvasti, mistä oikein tulen ja miksi ihmeessä olen muuttanut Helsingistä tänne. Toisinaan ihmettely tympäisee. Mikä tässä on niin erikoista?
Kirja kuvaa hyvin myös pohjoisen vuodenaikoja ja vuodenkiertoa. Juuri nyt, keskellä helleputkea, on välillä vaikea muistaa, millaista täällä onkaan talvella, mutta Willowsin kirja palautti senkin mieleen.
”Ennen tänne muuttoa talveni ovat vähälumisia ja sohjoisia, ja tiedän että täällä tulee olemaan toisenlaista. Että aina on pakkasta ja lumi pysyy maassa. Täällä ei ole kevättä, mutta sen sijaan on oikea talvi. Lunta, pakkasta, pimeää. Aluksi viisitoista miinusastetta tuntuu kylmältä, mutta kaikki on suhteellista ja jonkin ajan kuluttua kylmyysraja siirtyy kahteenkymmeneen. Eikä sekään ole kovin kylmä.”
Kirjan kertojan on vaikea tottua kesän valoisuuteen. Minä taas rakastan näitä pohjoisen valoisia kesäöitä. Olen kesän ja valon lapsi, syvästi ja pysyvästi, ja koen kyltymätöntä iloa ja helpotusta, kun päivät keväällä pitenevät ja kun yöttömän yön aika toukokuussa alkaa.
Juuri mikään ei ole kauniimpi näky kuin yhden-kahdentoista aikaan illalla puiden yläpuolelta loimottava ilta-aurinko, jonka kultainen valo lankeaa puiden oksille.
Haluaisin tavata Elin Willowsin ja keskustella hänen kanssaan kirjasta.
Haluaisin kysyä, miten hän työsti romaaniaan ja miten hän sai vangittua kirjaan niin osuvan kuvauksen pohjoisesta. Kysyisin myös, miten paljon kirja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa ja mikä sai hänet tekemään tämän romaanin. Miten hän näkee Pohjois-Ruotsin nyt ja onko hän käynyt Suomen Lapissa? Jos on, mitä hän siitä ajattelee?
Willowsin kirjan tunnelma on melankolinen. Kirja on kuitenkin helppolukuinen ja se hengittää ilmaa, joten se sopii mainiosti kesälukemiseksi myös sellaiselle, joka ei jaksa lukea kesälomalla mitään raskasta.
Tämä on neljäs kesäni pohjoisessa ja ensimmäinen, jolloin on kunnolla lämmintä. Hellettä on ollut jo viime viikonlopusta lähtien, ja toissapäivänä Sodankylässä lämpö nousi yli 30 asteen – ensimmäisenä tänä kesänä koko Suomessa (lähde). Lämpö on tuntunut aivan ihmeelliseltä.
Olen vielä tämän viikon tehnyt töitä, ensi viikolla aloitan kolmen viikon kesäloman. Lähdemme autolla etelään. Ensin suuntaamme Pori Jazzeille, sitten sieltä Helsinkiin ja Tallinnaan ja lopulta itäiseen Suomeen.
Kesä on, ja siitä olen kiitollinen.
Liisa Kuittinen 