Papuja ja (puoli)alastomia miehiä – On siis kevät

”Silloin heitellään papuja ja syödään papuja”, kertoo kielikurssin opettaja Kazama-sensei eräänä päivänä ja kirjoittaa taululle sanan setsubun.

Setsubun on vuodenajan vaihtumisen ja kevään tulon juhla, jota japanilaisen kuukalenterin mukaan vietetään risshunin eli kevään ensimmäisen päivän aattona (gregoriaanisen kalenterin mukaan joko 3. tai 4. helmikuuta). Silloin talven pahat henget karkotetaan pois rituaalein, joista yksi on mamemaki, paahdettujen soijapapujen heittely.

Kazama-senseiltä kuulen, että tapahtumaa vietetään temppeleissä ja pyhätöissä. Päätän mennä katsomaan juhlaa Osu Kannonin temppeliin, joka on tunnettu buddhalaistemppeli Nagoyan keskustassa. On perjantai-iltapäivä, aurinko paistaa ja temppelin pihalle on pakkautunut paljon väkeä. Keskelle pihaa on pystytetty lavaviritelmä, jolta sinisiin liiveihin sonnustautuneet ihmiset heittelevät papuja. Alhaalla lavan edessä väki yrittää napata niitä kiinni. Tunnelma on kuin penkkareissa konsanaan.

Kanssani juttusille lyöttäytyy Aichin alueen matkailutoimiston työntekijä, joka kertoo, että perinteen mukaan papuja on napattava ja syötävä yhtä paljon kuin on oma ikä – plus yksi päälle tuomaan onnea. ”Mitä iäkkäämpi henkilö, sitä vaikeampi tehtävä”, hän toteaa.

 

Seuraavan viikon torstaina (9.2.) hyppään junaan ja suuntaan Nagoyan kupeessa sijaitsevaan Inazawan kaupunkiin, jossa järjestetään hadaka matsuri, alaston juhla, yksi Japanin lukuisista matsureista.

Olen kuullut alastomista miehistä, jotka kirmaavat kaupungilla ja juovat sakea. He yrittävät koskettaa shin-otokoa, ”onnekasta miestä”, joka kulkee halki kaupungin ja pyrkii pääsemään tapahtuman päänäyttämölle, Inazawassa sijaitsevaan Owari Okunitaman pyhättöön (kutsutaan myös Konomiyan pyhätöksi).

Alastomuus on tosin tässä yhteydessä kyseenalainen käsite, sillä miehet eivät ole täysin alastomia. He ovat pukeutuneet fundoshiin, perinteiseen japanilaiseen miesten alusasuun, joka jättää pakarat paljaiksi. Vain yksi miehistä, shin-otoko, on täysin alasti.

Perinne on yli tuhat vuotta vanha. Kuten ilmeisesti monissa japanilaisissa juhlissa, ideana on päästä eroon pahoista hengistä ja huonosta onnesta. Tapahtumaan osallistuvat miehet ovat usein iässä, jota japanilaiset kutsuvat yakudoshiksi eli epäonnen vuodeksi. Sillä tarkoitetaan huonoja ikävuosia, jotka miehillä ovat 25, 42 ja 60 ja naisilla 19, 33, ja 37. Shin-otoko on puolestaan onnekkaassa iässä. Siksi muut haluavat koskettaa häntä. Uskomuksen mukaan muiden miesten huono onni siirtyy shin-otokoon, valittuun mieheen, joka vie kaiken huonon onnen mukanaan pyhättöön.

 

Kun saavun Inazawaan, en tarkkaan tiedä, mitä on luvassa tai minne minun kannattaisi mennä. Lähden seuraamaan muita. Kadut ovat täynnä ihmisiä, ja katujen varsia reunustavat lukuisat ruokakojut. Mikä markkinahumu! Väki vaikuttaa olevan pitkälti paikallista. Ulkomaalaisia ei täällä juuri näy.

Puikkelehdin väkijoukon välistä, ja lopulta löydän tieni pyhättöön. Pian alkaa tapahtua.

Pyhätön portista juoksee sisään huutava miesryhmä, joka kantaa mukanaan koristeltua tankoa. Miehet kiikuttavat tangon pyhättöön, jossa sen vastaanottaa joukko valkoisiin vaatteisiin pukeutuneita miehiä.

Vieressäni seisoo hyvin englantia puhuva japanilainen mies, jonka kanssa ryhdyn juttusille. Hän kertoo, että tapahtumaan osallistuvat miehet ovat ryhmittyneet kaupungittain. Kukin ryhmä tuo vuorollaan pyhättöön oman lahjan. Tätä jatkuu kauan.

Tapahtumaa katsomaan tulleet ihmiset pyrkivät koskettamaan miehiä ja kurottavat käsiä heitä kohti saadakseen heiltä erivärisiä kangasnauhoja. Niitä sidotaan laukkuihin tuomaan onnea. Minäkin onnistun nappaamaan laukkuuni pari nauhaa.

Tapahtuma huipentuu shin-otokon saapumiseen. Sitä joudutaan kuitenkin odottamaan pitkään.

Ja kun shin-otoko lopulta illan hämärtyessä saapuu, hänen ympärillään on valtava huutava ja vettä heittelevä väkijoukko, enkä onnistu näkemään hänestä vilaustakaan.

Siellä hän kuitenkin jossain väkijoukon keskellä on.