Kohti uutta – Alkuvuoden vietän Japanissa

Ulkona sataa lunta. On kaamosaika, pilvimassa on peittänyt taivaan, eikä valoa riitä kuin muutama tunti päivässä, jos sitäkään. Lumi on paksua ja raskasta, maisema tasaisen harmaa. Oli tämäkin vuodenaika muuttaa tänne, kiroan mielessäni, kun astun ulos.

Lähden kävelemään jonnekin; en tiedä minne. Kävelen aikani ja päädyn Kitisen rantaan. Joki on jäässä, eikä missään näy yhtään ihmistä. Olen yksin pilvien nielaisemassa maisemassa.

Ajattelen kaikkea vastikään tapahtunutta: irtisanoutumistani, Helsingistä pois lähtöä, Sodankylään saapumista. Hyppäsin junaan huolettomasti, ja todellisuus iski tajuntaani vasta perillä. En ottanut mitään virka- tai vuorotteluvapaata, vaan minä todella jätin kaiken, eikä paluuta vanhaan olisi. Mikään ei olisi tästä eteenpäin varmaa.

Seison jäätyneen joen rannalla, ja minua pyörryttää. On joulukuun alku, lunta sataa jatkuvasti ja tulevaisuuteni on täysin avoinna. Entä jos tänne tulo olikin suuri virhe?

 

Tällaisissa mietteissä seisoin Kitisen rannalla Sodankylässä joulukuussa 2014. Olin juuri jättänyt kaiken – työni, kotini, ystäväni ja läheiseni – ja saapunut muuttokuormineni Lappiin. Tulevaisuus näytti epävarmalta, ja mielessäni myllersi.

Muutto Sodankylään sysäsi minut matkalle, jonka käänteitä en osannut etukäteen ennakoida. Työskentelin ensin kymmenen kuukautta freelancerina, sitten vuoden ja kolme kuukautta Lapin Kansan Sodankylän aluetoimittajana.

Vähä vähältä aloin sopeutua elämään uudella paikkakunnalla ja löytää Lapista paikkani. Kauan se otti, mutta sopeutumisessa minua auttoi työ. Sitä kautta opin tuntemaan ihmisiä ja ihmiset oppivat tuntemaan minut.

 

”Anteeksi, missä on kananmunat?”

Seison nagoyalaisessa supermarketissa, enkä löydä kananmunia mistään. Lopulta saan suuni auki ja kysyn neuvoa vihannesosaston työntekijältä. Hän lähtee opastamaan minua kananmunien luo. ”Arigato gozaimasu”, kiittelen.

Olen pakahtua ylpeydestä: olen juuri käynyt keskustelun japaniksi ja tullut ymmärretyksi. Mikä voittajaolo!

Nämä ovat ensimmäisiä japaninkielisiä lauseita, joita uskaltaudun sanomaan ääneen. Olen ollut Japanissa vajaat kolme viikkoa ja aloittanut tänne saavuttuani japanin kielen alkeiden opiskelun. Viiden viikon intensiivikurssi kestää helmikuun puoliväliin asti.

Olen saapunut Japaniin vierailevana tutkijana Nagoyan yliopistossa työskentelevän kumppanini perässä. Tarkoitukseni on viritellä freehommat uudelleen käyntiin. Suomeen palaamme huhtikuun alussa.

Kaikki on minulle uutta ja outoa – tämä kieli, nämä ihmiset, tämä maa. Olen jälleen uuden alussa.

 

Olen jälleen uuden alussa, mutta tällä kertaa en ole kauhuissani. Toisin kuin kaksi vuotta sitten, tällä kertaa olen luottavaisin, odottavin mielin.

En koskaan haaveillut Japaniin muutosta eikä japanin kieli ole kiinnostanut minua koskaan erityisemmin, mutta nyt kun olen täällä, aion ottaa tästä ajasta irti kaiken, minkä pystyn.

En taaskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä kertaa epävarmuus herättää minussa innostusta: mitä kaikkea voikaan vielä tapahtua!